Niin, mistä johtuu että puhutaan bee pollenista, kun ehdalla suomenkielellä se on SIITEPÖLY?
Suomessa siitepöly on ollut varsin heikosti tunnettu, koska Suomessa on mehiläisiä ollut n.250vuotta, toisinkuin Virossa, tuhansia vuosia. Siitepölyä on tuotettu vasta parinkymmenen vuoden aikana. Tuotanto on edelleen melko pienimuotoista. Koska sillä ei ole ollut selkeitä markkinoita, kuten hunajalla, sen tuotantoon ei ole kiinnitetty huomiota tarpeeksi. Siitepölyn käyttäjinä on olleet lähinnä urheilija sekä vaihdevuosista kärsivät naiset. Myös eturauhasvaivoihin sitä on osattu käyttää. Toki tutkimukset ovat tuoneet mielenkiintoista tietoa monista muista käyttökohteista, kuten sydän ja verisuonisairaudet, potenssiongelmat, huono unen laatu, vastustuskyvyn paranemenen, ym.
Lähden Kiteelle ensiviikolla opettamaan sen tuotantoa mehiläishoitajille. Aina joku kokeilee siitepölyn tuotantoaa, harva jää tuottajaksi. Siitepölyn tuotanto vie varsin paljon aikaa, etenkin jos se on ammattimaista. Jos kerätään vain kotitarhalta, on se melko vaivatonta. Kuivaus ja puhdistus teettävät myös työtä, hunajasato heikkenee, parveislu on herkemmässä. Pitää hoitaa pesiä erilailla kuin muutoin. Mehiläishoito on muutoinkin melkoisen raskasta työtä.
Pesästä saa 2-5 kg siitepölyä kesässä. Itse pesä käyttää sitä 30-40kg. Siitepöly on välttämätön pesän kehitykselle. Mehiläinen pysyy hengissä hunajalla ja sokerilla, mutta sikiöt vaativat ehdottomasti siitepölyä.
Täytyy tarkentaa sokeriruokinnan tarkoitusta, kun se ei ole läheskään kaikille selvä asia.
Kun hunajat otetaan pois pesästä elokuussa, on laitettava sokeria tilalle talveksi. Miksi näin? Hunaja on arvokkaampaa kuin sokeri sekä sokeriliuos ei kiteydy talven aikana, kuten useimmille hunajille käy. Kiteytynyttä ruokaa ei mehiläinen voi talvella hyödyntää, vaan se kuolee ruokansa ääreen.
Jätämme kuitenkin reunakakuille hunajaa, jonka mehiläiset voivat hyödyntää keväällä, vaikka se olisi kiteistä. Sokeria ei saa jäädä hunajaan yhtää, oli se ns.tavallista tai luomua. Sokeria käytetään talviruokana lähes kaikissa maissa, esim. Espanajassa n.14kg.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti